Etäpalvelut

Etänä lisää turvallisuutta

”Huolehdimme asiakkaistamme myös etäkäyttöpalveluiden avulla. Kunnia-asiamme on olla turvallisuusalan parhaimpia ammattilaisia.

Asiakkaamme voivat jättää turvallisuusjärjestelmiensä hallinnan ja kehittämisen kokonaisvaltaisesti meidän haltuumme. Rakennamme täyden palvelun, kuten sähköisen kulunvalvonnan sekä kamerat ja etäkuvavalvonnan.

Etävalvontamme avulla saamme järjestelmästä tiedon, jos esimerkiksi jostakin ovesta on yritetty mennä väärällä tunnisteella sisään. Toisaalta pystymme helpottamaan ihmisten liikkumista, koska voimme etänä järjestää heille oikeudet toimia tietyllä alueella tai kiinteistössä.

Kameroiden ja etäkuvavalvonnan avulla voimme puuttua vahingontekoihin nopeasti esimerkiksi kuulutuksella tai hälyttämällä vartijan tai viranomaisen paikalle.”

Paula Saarelma, aluepäällikkö

 

Etäpalvelut aina läsnä

Etäkäyttöpalveluiden avulla olemme aina läsnä sellaisissakin paikoissa, joissa ei tarvita jatkuvaa fyysistä paikallaoloa. Etäpalveluiden hyödyntäminen säästää kustannuksia ja keventää tehokkaasti hiilijalanjälkeä – sekä asiakkaidemme että meidän.

Etäkuvavalvonta
Etäkuvavalvontamme seuraa, ylläpitää ja hallinnoi asiakkaidemme videovalvontajärjestelmiä 24 tuntia vuorokaudessa. Etävalvontamme ehkäisee tehokkaasti rikollista toimintaa ja vahinkoja sekä lisää turvallisuuden tunnetta. Sen avulla keskeytämme asiattoman oleskelun asiakkaiden tiloissa ja alueella.

Hälytyskuvavalvonta
Hälytyskuvavalvontamme perustuu kohteesta tuleviin hälytystietoihin sekä kuvayhteyteen. Valvonnan avulla reagoimme hälytyksiin välittömästi. Tarvittaessa lähetämme paikalle vartijan tai pyydämme sinne poliisin ja pelastuslaitoksen.

Etäkuulutus
Kun yhdistämme valvontaan etäkuulutuksen, pystymme puuttumaan vahingontekoon jopa ennen kuin se on edes tapahtunut. Mahdollisista toimenpiteistä sovimme aina asiakkaamme kanssa yhdessä.

Henkilökortit, avaimet ja lukostot
Palveluumme kuuluvat myös henkilökortit. Avain- ja lukostonhallinta sisältää kiinteistön lukitusten sekä avaimien ylläpidon ja hallinnoinnin asiakkaan puolesta.

Turvallisuusjärjestelmät
Valvomme, hallinnoimme ja ylläpidämme asiakkaamme työajanhallinta- ja turvallisuusjärjestelmiä. Huolehdimme kaikista käytännön toimenpiteistä, joten asiakkaamme voivat keskittyä omaan liiketoimintaansa.

Hälytyskeskuspalvelut

Hälytyskeskuksessamme otamme vastaan hälytykset ja käsittelemme ne välittömästi asiakkaan kanssa laaditun toimenpideohjeen mukaisesti. Hälytyskeskuksemme osaavat ammattilaiset palvelevat asiakkaitamme ympäri vuorokauden vuoden jokaisena päivänä. Lue lisää täältä.

Ota meihin yhteyttä

Etäkäyttöpalveluiden avulla olemme paikalla 24 tuntia vuorokaudessa ja reagoimme hälytyksiin välittömästi. Kun haluat ehkäistä riskejä ja ongelmia jo ennalta, ota yhteyttä meihin: myynti@prevent360.fi tai asiakaspalvelu 010 443 6110.

Asiakastoimialat

Sen sijaan, että keskittyisimme vain muutamaan toimialaan, palvelemme asiakkaita laidasta laitaan. Tämä tarkoittaa sitä, että pystymme rakentamaan jokaisella asiakkaalle juuri hänelle sopivimman kokonaisuuden keräämämme monipuolisen kokemuksen pohjalta.

Lue lisää

Prevent 360 yrityksenä

Prevent 360 syntyi vuodenvaihteessa, kun Intera Partnersin hallinnoimat rahastot ostivat ISS Security Oy:n tukeakseen yrityksen kehitystä turvallisuusalan edelläkävijäksi. Rakennamme palvelu- ja ratkaisuvalikoimastamme tehokkaan kokonaisturvallisuusratkaisun liiketoimintasi häiriöttömyyden varmistamiseksi.

Lue lisää

TURVALLISUUSPALVELUJA JOKAISEEN TARPEESEEN

Saat meiltä kaikki tarvitsemasi turvallisuuteen ja liiketoiminnan turvaamiseen liittyvät palvelut ja ratkaisut. Prevent 360 on kotimainen toimija, joka tarjoaa saumattomana ja kustannustehokkaana kokonaisuutena turvatarpeeseen liittyvän konsultoinnin ja strategian, turvatekniikan ja digitaaliset palvelut – sekä tietenkin vartijat kaikkiin tilanteisiin ja tapahtumiin.

Vartiointipalvelut

Vartijan työssä korostuu turvallisuuden lisäksi myös asiakaspalvelu. Hyvä vartija viestii ympäristöönsä jämäkkyyttä ja varmuutta. Saat yrityksellesi vartiointikokonaisuuden, joka hyödyntää uusimpia teknologioita.

Ota yhteyttä ja pyydä tarjous! LUE LISÄÄ

Turvatekniikka

Tarjoamme yrityksellesi erilaisia järjestelmiä, joilla voidaan luoda kokonaisvaltainen tilannekuva turvallisuudesta ja päättää jatkotoimista. Me huolehdimme puolestasi laitteiden toimivuudesta ja niiden käytöstä.

Ota yhteyttä ja pyydä tarjous! LUE LISÄÄ

Etäpalvelut

Etäkäyttöpalveluiden avulla voimme olla aina läsnä sellaisissa paikoissa, joissa jatkuvaa fyysistä läsnäoloa ei tarvita.

Ota yhteyttä ja pyydä tarjous! LUE LISÄÄ

Turvallisuusjohtaminen

Turvallisuusjohtamisen asiantuntijamme voi tehdä esimerkiksi kartoitus- ja kehitystehtäviä. Tämä vapauttaa yrityksesi vastuuhenkilöt keskittymään omaan ydintoimintaansa.

Ota yhteyttä ja pyydä tarjous! LUE LISÄÄ